Avuntarpeen määrittäminen haastaa meidät kaikki – myös sote-osaajat

Lapselle avun pyytäminen on luonnollista ja itsestäänselvyys. Lapsi myös olettaa, että pyyntöön reagoidaan viiveettä ja pyyteettömästi. Usein vaateet ja tarpeet eivät välttämättä kohtaa, mutta avusta, laadusta sekä määrästä päästään keskustelemaan ja neuvottelemaan.

Läheskään aina emme pääse yhteisymmärrykseen eivätkä ajatukset kohtaa, jonka vuoksi kyselemme puolin ja toisin: Mitä tarkoitat? Miksi haluat? Mitä varten? Miksi ihmeessä? Kysymykset toistuvat yhä uudelleen ja uudelleen päivästä toiseen. Kysymysten avulla pääsemme kuitenkin tilanteesta eteenpäin, kohti seuraavia haasteita ja uusia ihmetyksen aiheita.

Asiakkaana, potilaana ja aikuisena avun pyytämisen luonnollisuus saattaa olla hieman erilaista. En viitsi pyytää - en uskalla vaivata, tai Mitäköhän toinen ajattelee?, ovat ajatuksia joita jokainen kohtaa. Kun kynnys avun pyytämiselle on ylitetty, seuraava askel on määritellä tarve ja luokitella laatu.

Vähäinen apu - Kohtalainen apu - Runsas apu  saavat aikaan täysin eri mielikuvat sekä puheessa että etenkin kirjoitetussa muodossa. Se, mitä avusta ja sen tarpeesta kirjataan asiakkaan tietoihin, saa hyvin erilaisen merkityksen käyttämällä kuvaavia etuliitteitä. Yksinkertaisten etuliitteiden – vähäinen, kohtalainen, runsas - avulla kuljetaan tärkeitä askeleita kohti monimuotoista luokittelua.

Miten arvioidaan avuntarvetta? Mikä on henkilön avuntarve? Eri yhteyksissä avusta ja sen tarpeesta kirjoitetaan eri tavalla. Vaikka samasta käsitteestä puhutaan, sisällöllisesti käsite voidaan hahmottaa eri tavoin. Koulutuksissa, joissa pohdimme avuntarpeen määrittämistä, käytämme määritelmää:

"Avuntarve voidaan määritellä ajaksi sekä energiaksi, jonka avustaja käyttää auttaakseen henkilöä suorittamaan toiminnon. Avuntarve on osa hoitoisuutta sekä hoidon kuormittavuutta."

Eri määrittelyjen sekä luokitusten parissa sosiaali- ja terveydenhuollossa työskennellään joka hetki. Tehtävä ei ole aina helppo, mutta ei mitenkään mahdoton, jos avuntarvetta määritellään ja luokitellaan systemaattisesti. Oman haasteen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen tekemään ja yksilölliseen avuntarpeen määrittämiseen tuo sopivan sekä oleellisen avuntarpeen tunnistaminen esimerkiksi asiakkaan kuntoutumisen kannalta.

Niin kotona kuin työssä avuntarve sisältää osaksi samoja elementtejä eri ympäristöissä. Kun molemmissa ympäristöissä pitää ajattelun selkeänä ja riittävän yksinkertaisena, niin pystyy sekä auttamaan että määrittämään avuntarvetta.

 

Mikko Jaakonsaari

erityisasiantuntija, FCG Konsultointi

FIM®- ja WeeFIM®-toimintakyvyn ja avuntarpeen mittarit ja RehabFIM™-sovellus